YouTube

YouTube-videot ovat lähes kaikille tuttuja Googlen palveluita.
Videoiden editointiapalveluita on myös Windowsissa ja i-laitteissa iMovie.

Pedagogisesti videot ovat hyviä keinoja osoittaa oppimista ja osaamista ja esimerkiksi kuvata työohjeita erilaisiin käytännön tehtäviin. Työohjevideoista opiskelijat voivat kerrata opetettua tai vaikka tarkistaa ohjeita työssäoppimisjaksollaan.

Videon tekeminen itsessään on oppimisprosessi ja tukee tekemällä oppimista. Otetaanpa esimerkiksi renkaan vaihto autoon. Aiemmin korkeintaan 4 opiskelijaa vaihtoi autoon rengasta ja loput auttoivat tai katsoivat. Nyt jokaisen renkaan luo voidaan muodostaa 3-4 opiskelijan ryhmiä, joista 2 vaihtaa rengasta ja kaksi videoi suoritusta. Videon kuvaaminen harvoin onnistuu ensiyrittämällä, joten opsikelijoiden on kuvattava uudestaan ja tietysti mietittävä porukalla miten osaaminen tulee parhaiten esille. Koko ryhmä editoi videon ja kaikki oppivat samalla. Julkaistut videot voidaan katsoa koko ryhmällä ja antaa palautetta sekä arvioida renkaiden vaihtamisen onnistumista.

Tarmo Toikkanen on kirjoittanut YouTube-videoiden käytöstä kouluissa: YouTuben käyttöoikeudet koulussa
Vinkki: Kun avaa Google-tilin saat samalla YouTube-tilin, johon voit tehdä soittolistoja ja näin tallettaa opetuksen kannalta hyviä videoita helposti löydettäväksi.

Linkissä Ammattiopisto Tavastian Metallikilta-blogi, josta löytyy monia työohjeistusvideoita.
Alla opiskelijan tekemä videoCV.



Netikettiä videoiden katseluun liittyen, Esko Liusta Omniasta lainaten (keskustelu FaceBookissa ryhmässä tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa):
Tekijänoikeuslain iän ja ennakkotapausten puutteen vuoksi verkkovideoiden esittäminen luokassa on yksi harmaalle alueelle jäävistä murheenkryyneistä.
Olemme laatimassa oppilaitoksemme tekijänoikeusohjetta, ja keskustelujen ja konsultointien jälkeen päätymässä tässä asiassa muotoiluun:
“Videoaineiston esittämisen osalta tekijänoikeuslaki on tulkinnanvarainen. Oppilaitoksemme linjaus on, että opettajat saavat pedagogisesti perustelluista syistä esittää julkisissa opetustilaisuuksissaan verkkovideoita, jotka ovat laillisesti ja täysin julkisesti verkosta katsottavissa ja joiden tuottaja ei levitä videoita ansaintatarkoituksessa. Ilman luvan saamista on kiellettyä opetuksessa esittää elokuvia, tv-ohjelmia tai muita kaupallisessa levityksessä olevia video-ohjelmia, vaikka ne olisivatkin katsottavissa esim. tv-yhtiön verkkopalvelussa.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti